keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Aurinkoisia kevätpäivä

Kissat ovat jo joutuneet luovuttamaan ikkunalaudan
aurinkoiset paikat taimipurkeille.
Pikkuhiljaa olen alkanut taas odottaa mökkikautta. Ja viljelykautta. Tosin nyt kun kaikki paikat kotona on pullollaan taimipurkkeja, on myös tuttu tunne palanut: ei koskaan enää. Olisi niin paljon helpompi ostaa valmiit taimet ja istuttaa ne suoraan kasvupaikalleen. Mutta jotenkin se aina unohtuu syksyn aikana ja kun vuodenvaihteessa posti tuo siemenluetteloita, niin kuinkas sitten kävikään.

Toisaaalta sen on kyllä ihan mukavaa puuhaa, tilaa saisi kyllä olla enemmän. Kesällä sitten taas saa palkkion kaikesta vaivannnäöstä.

Joka vuosi haluan kokeilla jotain erikoisempaa kasviakin. Tänä vuonna se latva-artisokka. Olen kerran aikaisemmin kokeillut sitä. Silloin yritin siemenistä saakka, mutta ei siitä tullut mitään. Nyt olen ostanut taimet. Latva-artisokka on kaikkien mielestä todella vaikea kasvi ja vaatii ainakin paljon lämpöä, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Nyt vaikuttaa siltä, että kaikki mitä laitoin kasvamaan on ainakin lähtenyt hyvään kasvuun. Laitoin itse kolmea eri chiliä ja sitten sain vielä jalopenon taimia miehen työkaverilta. Chilin taimia on sen verran paljon, että vien ainakin pariin paikkaan tuliaisiksi. Sitä kun voi vallan hyvin kasvattaa ikkunalaudallakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti