sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevättalkoot


Eilen oli Langinkoskella alueen kevättalkoot. Sattuikin ehkä kevään lämpimin päivä. Meillä meni Tötön rouvan kanssa varmaan pari tuntia kun poistimme talventörröttäjiä saniaispenkistä. Ei mikään pieni kukkapenkki. Kiertää sellaisen ison kiven keskunmajan vieressä. Siinä on muuten työ, joka ei todellakaan sovi astamaatikolle. Itseänikin alkoi jossain vaiheessa yskitttämään se pöly. Ja illalla kun puhdisti kasvoja, ni aika mustanvihreät jäljet jäi vanulappuihin. Lopuksi vielä nostettiin keskumajalle viiri salkoon.

Talkoot alkoi kymmeneltä aamulla. Sen jälkeen jäin vielä omalle pihalle tekemään töitä kun oli niin hieno päivä. Istutin perunat ja kylvin porkkanat ja palsternakat. Haravoin ja levitin hevosenlantaa marjoille, ruusuille, maa-artisokille ja perunamaahan. Loppujen lopuksi jäin mökille niin, että kun Petri pääsi neljältä töistä, se kävi hakemassa minut kotiin. Jossain vaiheessa vain kävin limpparilla läheisessä kahvilassa. En ollut ottanut mitään evästä mukaan kun talkoissa on yleensä ollut kahvit ja leivät. Nyt olikin vain pullaa ja piparia syötäväksi. Eihän se pidä nälkää loitolla.
Seuraava talkoo-ponnistus on sitten elomyyjäiset sadon kypsyttyä.


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Hevosenlantaa ja maa-artisokkaa


Nyt satelee lunta mutta aamupäivällä kylmyydestä huolimatta oli käytävä mökillä kun olin tilannut hevosenlantaa. Valmiiksi poltettua, jotta sen voi samantien levittää istutuksille. Meillä on osa
vadelmista aika kitukasvuisia. Ja muutenkin maa tarvitsee välillä lisää voimaa kun joka kesä viljelee aika paljon erilaisia vihanneksia.

Pitää kyllä toivoa, että ilmat pikkuhiljaa lämpenevät. Joinakin vuosina olemme näin Vapun aikoina yöpyneet mökillä, mutta nyt ei tulisi mieleenkään.

Vuoden ensimmäinen sato on kyllä jo otettu talteen. Eli kaivoin tänään maa-artisokat ylös. Huomenna tulee ruokavieraita ja teemana on maa-artisokka. Alkuruoaksi keittoa, joka maustetaan kuivalla sherryllä. Ja pääruoan kanssa gratiinia. Artisokkia tuli reilu kymmenenlitraa, joten siitä riitti mökkinaapurillekin. Eikä kaikki mene huomennakaan. Joten luultavasti ensi viikonloppuna tehdään lisää herkkuja.






maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kevättöitä



Olin tänään taas muutaman tunnin mökillä haravoimassa ja silppuamassa oksia. Me ei yleensä syksyllä haravoida lehtiä ja vadelmien karsitut oksatkin jätetään tälleen keväälle. Nyt lisäksi karsimme aika radikaalisti jasmiinia ja yhtä syreeniä joten silputtavaa on riittänyt.



On kyllä ollut aika vilakkaa vielä, mutta raparperit ovat jo uhmakkaasti nousseet maan uumenista ja nuppuja oli ainakin jo kärhössä. Kummasti alkoi jo mökkikuume nousta.


Luultavasti muutamme mökille tänä vuonna vasta kesäkuun puolella jollei nyt mitään vallan tavatonta muutosta tapahdu sään puolesta. Tosin yläkerran ikkunat on vaihdettava ennen kuin asetumme mökille. Muuten kissojen kanssa menee hermot. Tarkoitus on uusia myös yhden seinän ulkolaudoitus ja saunatilan ulko-ovi. Se vain kun ei ole mitään standardi kokoa, niin joudumme rakentamaan sen itse. Onneksi on tiedossa asiantuntevaa apua.




lauantai 11. helmikuuta 2017

Päivät pitenee


Päivät pitenevät ja aurinkokin pilkahtelee silloin tällöin. Tänään iski sellainen mullan kaipuu, että otin jo tammikuussa hankkimani siemenpussit esiin ja alotin kylvöpuuhat.

Kylvin chilipaprikat, tomaatit ja tomatillot. Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa tomatilloa, mutta eihän siitä mitään tullut. Pussin pohjalta löytyi kuitenkin vielä muutama siemen joten ajattelin laittaa ne multaan ja kokeilla uudestaan.

Olin myös itseasiassa vahingossa tilannut kruunukärhön siemeniä. Saa nähdä miten niiden kasvattaminen onnistuu. Ainakin taimina ostetut kärhöt kukoistavat mökin pihalla.

Tänä vuonna Langinkosken siirtolapuutarha ei sitten enää kuulu Suomen siirtolapuutarhaliittoon. Tänä vuonna minä en myöskään jatka yhdistyksen sihteerinä. Olen kuitenkin aloittanut sihteerin hommat vuonna 2011. Eli aika monta vuotta on vierähtänyt. Samaan aikaan vuosikokouksissa kuuluu kommentteja tyyliin "olen aikoinani oman osuuteni tehnyt" kun kysellään toimihenkilöiden perään. Ehkä on nyt minun vuoro nauttia mökkeilystä joitakin vuosia ilman ylimääräisiä velvollisuuksia. Katsotaan sitten myöhemmin uudestaan. Kaikkihan riippuu myös siitä kuinka kauan vielä pidämme mökin. Nykyinen asumismuotommekin on melkein omakotiasumista keskustassa merinäköalalla, joten katsotaan nyt.