keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Koti hyönteisille, kirsikankukkia ja sammakkoprinssi

Olemme nyt olleet täällä mökillä kohta kolmisen viikkoa ja kevätkylvöt on melkeimpä tehty. Tänään on jotenkin todella kylmä päivä, eikä tuossa pihalla ole viitsinyt oleskella. Joten ajattelin, että voisi hiukan laittaa tänne blogiin kuvaa ja tekstiä.

Mieheni innostui tuollaisesta hyönteisasumuksesta ja hankki sellaisen meidän pihalle. Ja kyllä naapurit ovat käyneet ihmettelemässä. Siinä on erilaisia koloja ampiaisille, perhosille, leppäkertuille ja muille hyödyllisille pikkuotuksille. Saa nähdä saadaanko asukkeja vai vaatiiko odottavatko hyönteiset, että talosta lähtee tehtaan hajut pois. Linnunpönttöjen kanssa kävi niin, mutta nyt on kahdessä pöntössä kirjosiepon pariskunta.

Meidän pikkuinen suklaakirsikkapuu tuli aivan täyteen ihania kukkia. Toivottavasti se meinaa, että marjojakin tulee. Ja enemmän kuin ne neljä, vai oliko niitä vain kolme, mitä tuli viime vuonna.

Jostain syystä olen alkanut keräilemään sammakkopatsaita puutarhaan. Tämän kevään hankinta on sammakkoprinssi. Aika söde.

Ei maar. Pitää mennä katsomaan josko sauna olisi lämmennyt. Tänään voisi laittaa kaikki saunahunajat ja hiusnaamiot ja oikein leikkiä, että on kylpylässä.

1 kommentti:

  1. Ihanat kukkaset suklaakirsikkapuussa,toivotaan että tulee satoa.mukava sammakko,oikein hyvää kesää:))

    VastaaPoista