maanantai 8. kesäkuuta 2015

Mökkikausi alkanut

Kertaakaan ei olla muutettu näin myöhään mökille kuin tänä keväänä. Yleensä ollaan vappuna viimeistään siirrytty tänne Langinkoskelle, mutta nyt muutimme tänne vasta toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Joten olemme viikon verran ehtineet nauttia alkukesän kukkaloistosta.








Mulla tuntuu ryöstäytyvän tämä hyötykasviviljely lapasesta. Tänä kesänä on kolme lavakauluksista tehtyä viljelylaatikkoa enemmän kuin viime vuonna. Tosin Siirtolapuutarhalehden uusimmassa numerossa liiton puheenjohtajakin kehoitti kasvattamaan vihanneksia, ei nurmikkoa. Uusimpana kokeiluna tänä vuonna on lehtikaali, joka tuntuu nyt olevat jonkinlainen "muoti-kasvis". Kovin ovat vielä surkeita rääpäleitä kaalin taimet muutenkin. Toivotaan, että ilmat lämpenevät pikkuhiljaa tai että ainakin nämä myrskytuulet tyyntyisivät. Pääsis kunnolla nauttimaan pihalla olosta kun viikon päästä alkaa kesäloma!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Aurinkoista äitienpäivää!

Ihana päivä tänään. Ensimmäinen todella aurinkoinen ja lämmin päivä tänä keväänä. Mökin pihalla tarkeni olla lyhythihaisessa. Äiskä tuli viettämään äitienpäivää mökille ja sai himoitsemansa hiiltyneen grillimakkaran lisäksi muitakin herkkuja. Ja palan painikkeeksi kulauttelimme mansikan makuista kuohuviiniä.

Oltiin nyt ensimmäinen yö mökillä lauantaista sunnuntaihin, mutta tultiin vielä kuitenkin kaupunkiasuntoon viikoksi. Saatiin kyllä todella paljon tehtyä mökillä. Pestiin sauna ja kasvihuone. Petri teki saunapuita ja minä kylvin jo lantut, pinaatit, tillit ja nauriit ja laitoin harsot suojaksi. Fasaanint pyörii alueella siihen malliin kuopimassa, että muuten ei ole kohtaa mitään jäljellä siemenistä, jos ei suojaa kylvöksiä.

Raparperi on kohta valmista käytettäväksi ja valkosipuli alkaa nostaa varta. Herkkuja odotellessa....

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Uusi kausi lähti käyntiin

Viime sunnuntaina oli Langinkosken siirtolapuutarhan vuosikokous ja valitsimme uuden johtokunnan ja toimihenkilöt. Jatkan edelleen sihteerinä ja jäsenrekisterin hoitajana, johon kuuluu myös mm. onnitteluista huolehtiminen. On se harmillista kun vuosikokoukseen osallistuminen ei tunnu oikein kiinnostavan ihmisiä. Siellä kuitenkin päätetään asioista, jotka koskevat kaikkia mökkiläistä. Ehkä ihmiset eivät osallistu kokouksiin kun pelkäävät joutuvansa ottamaan vastaan jonkun toimen. En tiedä. Aikoinani ajattelin kun hankimme mökin, että en välttämättä osallistu mihinkään mikä ei ole pakollista ja talkootyön hoidan maksalla talkoomaksun. Vaan kuinkas sitten kävikään. Aloitin nyt viidennen vuoden sihteerinä, kirjoitan blogia ja olen kirjoittanut pari kertaa Siirtolapuutarha-lehteenkin.
Viljelykausikin on taas alkanut ja ikkunalaudat on täynnä taimia. Chilit ja tomaatit sekä yrtit ovat lähteneet hyvin , mutta osa kokeiluista ei onnistu tänäkään vuonna. Uusin kokeiluna tänä vuonna on pesusienikurkku. Saa nähdä miten käy.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Sadetta luvassa?

Tässä ollaan nyt kärvistelty aika pitkään ilman sadetta, mutta kun äsken katsoin forecan ennusteita niin jo huomenna illalla saattaisi räpsähtää sadekuuroja. Meillä on yhdet ystävät, jotka tuovat aina sateen tullessaa tänne mökille. Mutta sekään taika ei onnistunut tänä kesänä.

Meillä oli tänään elomyyjäiset täällä Langinkoskella, mutta ainakin marjasato on jäänyt aika pieneksi tämän pitkän kuivan kauden jälkeen. Esimerkiksi vadelmia me saatiin viime vuonna yli 30 litraa mutta nyt korkeintaan 7. Siitä ei kyllä myyntiin riittänyt.
Rosso on aivan helteiden uuvuttama. Välillä "harjaan" sitä märällä sienellä ni helpottaa.

Sipulisadosta tulee tänä vuonna hyvä.

En ole mikään onnistuja mitä tulee kesäkukkien kasvattamiseen, mutta nämä hajuherneet onnistuivat ilman esikasvatustakin.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kesä tuli sittenkin

Jaksoipa sataa koko kesäkuun. Oli siitä hyötyäkin sen verran ettei tarvinnut kastella kasvimaita kasvihuonetta lukuunottamatta ja kaikki oli muutenkin todella vihreää. En kyllä muista koska on ollut yhtä sateinen kesäkuu. Villasukistakin luovuin vasta nyt viime viikon lopulla.

Parin päivän lämpö ja auringonpaiste sai heti mm. herneet ja ruukkumansikan kukkimaan. Tuossa ruukkumansikassa onkin mielestäni todella herkullisen värisen kukat.

Kesäkuun sateet pilasivat kyllä ainakin pinaattisadon. Jospa laittaisi sitä vielä vaikkapa kasvihuoneeseen kasvamaan, saisi vaikkapa yhden keiton keitettyä. Kasvihuonekurkkua on kyllä taas saatu ihan omiksi tarpeiksi jo syötäväksikin. Tänä vuonna laitoinkin vain yhden kasvihuonekurkun kun sitä on tullut aina ihan valtavat määrät eikä ole aina ollut ottajia kaikille.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kukkivia puita ja pensaita

Tänä vuonna on omenapuut, kirsikkapuu ja juhannusruusun kukkuneet aivan valtavasti.


Juhannusruusujen tuoksukin on aika pökerryttävän ihana kun niitä on niin valtavasti.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ihmeitten aika ei ole ohi

Olen parina aikaisempana vuotenakin yrittänyt kasvattaa itse kukkakaalia kun se kuuluu suosikki vihanneksiini. Ja aina taimet ovat nääntyneet jossain vaiheessa. Mutta sinnikkyys palkitaan. Nyt näyttää että ainakin kaksi taimea on vielä hengissä ja piristyivät kun siirsin ne avomaalle.
Tässä toinen hengissä  olevista kukkakaalin taimista.