maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kevättöitä



Olin tänään taas muutaman tunnin mökillä haravoimassa ja silppuamassa oksia. Me ei yleensä syksyllä haravoida lehtiä ja vadelmien karsitut oksatkin jätetään tälleen keväälle. Nyt lisäksi karsimme aika radikaalisti jasmiinia ja yhtä syreeniä joten silputtavaa on riittänyt.



On kyllä ollut aika vilakkaa vielä, mutta raparperit ovat jo uhmakkaasti nousseet maan uumenista ja nuppuja oli ainakin jo kärhössä. Kummasti alkoi jo mökkikuume nousta.


Luultavasti muutamme mökille tänä vuonna vasta kesäkuun puolella jollei nyt mitään vallan tavatonta muutosta tapahdu sään puolesta. Tosin yläkerran ikkunat on vaihdettava ennen kuin asetumme mökille. Muuten kissojen kanssa menee hermot. Tarkoitus on uusia myös yhden seinän ulkolaudoitus ja saunatilan ulko-ovi. Se vain kun ei ole mitään standardi kokoa, niin joudumme rakentamaan sen itse. Onneksi on tiedossa asiantuntevaa apua.




lauantai 11. helmikuuta 2017

Päivät pitenee


Päivät pitenevät ja aurinkokin pilkahtelee silloin tällöin. Tänään iski sellainen mullan kaipuu, että otin jo tammikuussa hankkimani siemenpussit esiin ja alotin kylvöpuuhat.

Kylvin chilipaprikat, tomaatit ja tomatillot. Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa tomatilloa, mutta eihän siitä mitään tullut. Pussin pohjalta löytyi kuitenkin vielä muutama siemen joten ajattelin laittaa ne multaan ja kokeilla uudestaan.

Olin myös itseasiassa vahingossa tilannut kruunukärhön siemeniä. Saa nähdä miten niiden kasvattaminen onnistuu. Ainakin taimina ostetut kärhöt kukoistavat mökin pihalla.

Tänä vuonna Langinkosken siirtolapuutarha ei sitten enää kuulu Suomen siirtolapuutarhaliittoon. Tänä vuonna minä en myöskään jatka yhdistyksen sihteerinä. Olen kuitenkin aloittanut sihteerin hommat vuonna 2011. Eli aika monta vuotta on vierähtänyt. Samaan aikaan vuosikokouksissa kuuluu kommentteja tyyliin "olen aikoinani oman osuuteni tehnyt" kun kysellään toimihenkilöiden perään. Ehkä on nyt minun vuoro nauttia mökkeilystä joitakin vuosia ilman ylimääräisiä velvollisuuksia. Katsotaan sitten myöhemmin uudestaan. Kaikkihan riippuu myös siitä kuinka kauan vielä pidämme mökin. Nykyinen asumismuotommekin on melkein omakotiasumista keskustassa merinäköalalla, joten katsotaan nyt.

torstai 25. elokuuta 2016

Ylimääräinen vuosikokous

Viime sunnuntaina meillä oli Langinkosken Siirtolapuutarha ry:n ylimääräinen vuosikokous, jossa ainoa asia oli Suomen siirtolapuutarhaliitosta eroaminen. Ja nyt se sitten meni läpi kun sääntöihinkin tehtiin tarvittavat muutokset. Kai se sitten on hyvä näin, jos enemmistö kerran haluaa.

Enpä tiedä. Itse olisin kyllä äänestänyt liitossa pysymisen puolesta, jos olisin saanut käyttää meidän mökin äänen. Mutta kun meitä on kaksi omistajaa, niin meidän olisi pitänyt yhdessä laittaa se rasti ruutuun yhdessä. Valtakirja, jossa Petri olisi antanut piirtää sen rastin ruutuun, ei saanut käyttää. Tuntuu kyllä, että on tullut huijatuksi. Kutsussahan ei mainittu asiasta mitään. Ymmärtäisin jos omistaja(t) eivät olisi ollenkaan paikalla ja valtakirjaa näyttäisi joku ihan ulkopuolinen. No, ovelasti junailtu juttu kaikenkaikkiaan. 



maanantai 8. elokuuta 2016

Elomyyjäiset vesisateessa

Eilen Langinkoskella elomyyjäiset. Sattui aikamoinen vesisade juuri siihen aikaan. 

Kaikesta huolimatta ilmeisesti myynti oli aika hyvä. Muutama tovi myyjäisten jälkeen ilma muuttui aivan täysin. Joskus näinkin.

Tänä kesänä onkin satanut aika tavalla. Ehkä sen ansiosta maa-artisokat ovat kasvattaneet oikein kunnon varren niin kuin kuvasta näkyy.



maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mökillä ollaan

Tässä hyvä esimerkki miten hyvin netti toimii mökillä. Tämä teksti on kirjoitettu toukokuussa ja nyt huomasin ettei tämä olekaan vielä julkaistu. No laitetaan tämä nyt sitten tähän, puolitoista kuukautta jälkikäteen.

Eilen sunnuntaina muutettiin tänne mökille Langinkoskelle. Säät on kuin keskikesällä. Edellisestä käynnistä oli kulunut viikko ja siinä ajassa nurmikko oli villiintynyt kasvamaan ihan mahottomasti ja piti ensimmäiseksi taas ajaa nurmikko. No, hyvää hyötyliikuntaahan se vain oli.

Illalla pääsi saunomaan pitkästä aikaa. Itse en ollut saunonut sitten viime syksyn. Ja kyllä sitten nukuttu hyvin kun oli ensin teki pihatöitä muutaman tunnin, söi hyvin ja sauno. Yhdeksän jälkeen alkoi uni painaa väkisin silmiä kiinni. Kymmenen jälkeen taisi herätä kyllä koko kulmakunta kun meidän Rosso alkoi "ulvoa" ihan vimmatusti. Mökkialueella on aikaisemminkin kuljeskellut musta kissa jostain lähi alueen talosta. Syystä tai toisesta tämä kissa saa aikaan ihan hurjan reaktion meidän Rossassa. Ja Viivi luikkii pakoon yläkertaa. Luultavasti se pelästyy kyllä enemmän Rosson reaktiota. Mikään muu otus, kissa tai koira, ei aiheuta tälläistä toimintaa ja huutoa. Se on todella hurjan kuuloista. Toivottavasti musta pantteri ei ota tavakseen tulla kyläilemaan.

Heinäkuun 18. päivä

Välillä tuntuu tosi turhauttavalta yrittää pitää tätä blogia kun meidän mökkialueen verkkoyhteydet toimii pätkittäin. Nytkin tulin tänne kaupunkiin pesemään pyykkiä ja samalla ajattelin muutaman rivin  päivittää blogia. Mutta ei voi kun ihmetellä miksi Langinkosken siirtolapuutarha-alueella netti ja puhelin pätkii jatkuvasti vaikka tie toisella puolella on Kyamkin yksi toimipiste, jossa ihan varmasti toimii jo 4G:kin, josta voi vain haaveilla tien toisella puolella.

Erittäin sateisesta kesästä huolimatta ihan kaikki marjat ei homehdu pensaisiin vaikka mansikoista suurin osa menikin. Punaisia viinimarjoja tulee jopa moninkertainen määrä  aikaisempiin vuosiin verrattuna tai sitten muisti tekee tepposet. Isoja ne on ainakin,

Kesäkurpitsakin näyttää tänä vuonna onnistuvan. Ja sokerihenreitä on tullut laitettua jo pakkaseenkin.    Se hyöty suurista sademääristä on ollut, ettei tarvitse kastella ulkoistutuksia ja kasvihuoneen kastelukin on suurimmaksi osaksi hoidettu keräämällä sadevettä talteen. Kasvihuone on kyllä taas niin täys tavaraa, ettei sinne oikein sekaan mahdu. Sitä tulee jostain syystä aina liioiteltua kasvien määrässä. Chilit ainakin näyttää onnistuvan. Luultavasti saadaan koko talveksi chilejä omaan tarpeeseen. Ja paprikakin näyttää hyvin vaivalta. 


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Mutaatiotomaatti


Tomaatit ovat lähteneet hyvin kasvuun. Mutta yhdessä tomaatissa kaikki sivuversot ovat jääneet kiinni päävarteen. Ylhäällä ne sitten haarautuvat jonkin verran. Saa nähdä minkälaisia tomaatteja tämä tekee.

Sisko oli hävittämässä pihakeinua. Sattuipa avaamaan suunsa oikeassa kohtaa niin me haettiin se turvaan mökille. Siitä sai ihan siistin vielä kun öljysi ja vähän kirstettiin ruuveja.