keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Talvella suunnitellaan



Viime talvi oli todellinen kunnon luminen talvi moneen vuoteen. Ainakin täällä etelä rannikolla on talvet viime vuosina olleet harmaita ja vetisiä. Nyt saimme nauttia kunnon talvesta. Puutarhapalstaa kävimme muutaman kerran talvella katsomassa, mutta kuten kuvista näkyy, lunta oli niin paljon, että mökkikin hautautui puoliksi lumen alle. Mutta kun kevätaurinko alkoi lämmittää, niin yllättävän nopeasti lumet sulivat.

Vapun jälkeen pääsimme aloittamaan mökin remontin. Koko talven olimme suunnitelleet miten remotoimme mökkiä ja mitä kaikkea pihalle olisi tehtävä. Koska mökin lattia oli todella kylmä, niin lattiaeristeiden saamiseki nostimme mökkiä noin 20 senttiä. Kaikki meni muuten hyvin, mutta saunan yhdestä nurkasta löytyi kosteusvaurioita. Toisaalta kun ne löytyivät jo nyt, korjauskustannukset eivät nouse korkeiksi. Asuintilojen pinnat on nyt uusittu ja edessä on vielä saunan korjaus.

Pihakin alkaa pikkuhiljaa muuttua mieleiseksi. Muutamia mieleisiä perennoja on hankittu ja yritetty kylvää kesäkukkien siemeniä. Mutta siemenet ovat ainakin osittain menneet talitintin nokkaan. Niin nätisti se tepasteli tulppaanien seassa ja nokki maata. Sen sijaan hyötykasvit ovat päässeet hyvään kasvuvauhtiin. Kylvin tänä vuonna herneitä, papuja, porkkanoita, punajuuria, kesäkurpitsaa, sipulia, perunaa ja tilliä sekä salaatteja. Tomaatteja en ole vielä uskaltanut viedä ulos, kun toukokuun helteitä lukuunottamatta on ollut aika viileää ja viime päivinä erityisen tuulista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti