torstai 15. syyskuuta 2011

Kesän päätös

Taas yksi kesä Langinkoskella alkaa olla päätöksessä. Vielä aiomme mennä viikonlopuksi mökille saunomaan ja laitamme sitten mökin talvitelakalle. Itse asiassa vielä viimeiset ananaskirsikat ja porkkanat odottavat vielä poimimistaan. Viimeiset viikot ovatkin olleet melkoista säilöntä rumpaa, varsinkin kun innoistuimme vielä sienestämäänkin.

Elokuun puolessavälissä meillä oli alueen elomyyjäiset ja kuun lopussa vietimme mökkiläisten yhteisen iltapäivän syöden makkaraa ja lettuja ja joitakin pelejäkin pelattiin. Kovasti puheenjohtaja yritti värvätä väkeä, jotta perustettaisiin huvitoimikunta, mutta eipä noita vapaaehtoisi löytynyt. Ehkä parempikin kun ei toimita niin virallisesti vaan mennään ihan fiilispohjalta.

Langinkosken siirtolapuutarha-alueen elomyyjäsiten kaalisoppa-jona alkaa kerääntyä, jo ennen kuin kello kumahtaa myynnin alkamisen merkiksi. Ja hukkaan ei mene pisaraakaan. Hyvä jos riittää kaikille halukkaille.
                                                                                                            

Myytävää ja ostajia riitti

Kesän päättäjäisissä pelailtiin...



Makkaran valinta oli tosi tarkkaa puuhaa


1 kommentti:

  1. On teillä ollut mukavat elomyyjäiset,ja myytävää riitti,väkeäkin oli paikalla,oikein hyvää syksyä:)

    VastaaPoista