torstai 20. kesäkuuta 2013

Isoin etana ikinä

Pari iltaa sitten kun olin jo vintillä asettumassa nukkumaan, niin mies alko huutelemaan pihalla, että tuu katsomaan mikä täällä on. Tollanen etana sinne oli eksynyt. Me tietysti tietämättöminä ajateltiin, että nyt ne espanjan pedot on tulleet tänne tuhoamaan meidän puutarhan ja paniikissa käskin miestä heittämään sen saunan uuniin. No, ei olisi tarvinnut. Seuraavana päivänä selvisi, että se on ukkoetana.

Eilen illalla meillä oli Kotkan siirtolapuutarhojen aluekokous täällä Langinkoskella. Ensi vuonna se isäännyys siirtyy kahdeksi vuodeksi Korelaan. Tulipahan luvattua, että lähden edustamaan Langinkosken Siirtolapuutarhayhdistystä Forssaan yhtenä elokuun viikonloppuna. Meidän puheenjohtaja kun ei ehdi. Metsolasta lähtee heidän uusi puheenjohtaja ja Korelasta puheenjohtaja ja joku toinen, joita en ole vielä tavannutkaan, kun he eivät olleet eilen kokouksessa mukana. Mennään yhteiskyydillä, niin ei tarvitse miettiä, millä sinne pääsee. Ihan jännittävää nähdä taas tämänkin puoli yhdistystoiminnasta. Ja on siellä tutustumiskäynti Forssan siirtolapuutarhalueeseen.


2 kommenttia:

  1. Hui, mikä otus! Pelästyisin moista minäkin, jos pihalleni se ilmestyisi. Hyvä, että laitoit kuvan, jotten tapa tuollaista heti tavattuani.

    VastaaPoista
  2. Ompa iso etana,noita olen nähnyt Ruotsissa.Hyvää juhannusta:)

    VastaaPoista