Sadetta on luvattu harva se päivä, mutta ei täällä kaakonkulmalla ainakaan ole tullut pisaraakaan. Ellei tässä kaupunkiasunnossa olisi meneillään pientä pintaremonttia, asuisimme varmaan vieläkin mökillä. Varsinkin kun on ollut todella lämmintä (yli 15 astetta) vaikka on jo syyskuun loppupuoli meneillään.
Viime lauantaina kävin mökillä ja sain saaliiksi vielä litran verran papuja, muutaman kesäkurpitsan ja jonkun verran chilejä. Ja jos näin lämmintä vielä on niin ainakin chilejä saa hakea vielä lisääkin. Kasvihuoneessa pysyy lämpö niin hyvin jos aurinko paistaa päiväsaikaan.
Nyt ei kyllä ehdi käydä mökillä vähään aikaan, kun olemme maanantaina lähdössä Barceloonaan. Tiedossa on ainakin jalkapallomatsi ja viinitilakierros. Omat viinirypäleet menivät fasaanien suihin. Ensi vuonna pitää suojata ne, jotta saisimme itsekin niitä.
tiistai 17. syyskuuta 2013
tiistai 3. syyskuuta 2013
Syksyä aloitellaan
Viime sunnuntaina muutimme jo kaupunkiin. Tosin viikonlopuksi menemme taas mökille. Lauantaina olisi alueen yhteiset kesäkauden päättäjäiset. Tosin mies lähtee illalla soittokeikalle. Itse luultavasti teen viikonloppuna vielä säilykkeitä, ainakin kartanopikkelsiä ja kuivattelen chilejä. Ja kasvihuone pitää pestä ja laittaa puutarhakalusteet talvisäilöön. Ja sitten alamme taas odottaa ensi kesää ja suunnitelemaan mitä silloin kasvattaisi.
tiistai 13. elokuuta 2013
Viikonloppu Forssassa
Viime viikonloppuna oli sitten se Suomen Siirtolapuutarhaliiton liittokokous, joka pidetään joka neljäs vuosi. Siellä valittiin seuraavaksi neljävuotiskaudeksi uusi puheenjohtaja ja hallitus. Kotkastakin pääsi jäsen hallitukseen. Tuolta Korelan alueelta.
Viime vuosina on suomen kattojärjestöstä useita siirtolapuutarhayhdistyksiä, viimeisimpänä Turusta kaksi aluetta, joista toinen on ilmeisesti aika iso alue. Liiton sihteeri kertoi saamistaan puheluista sen verran, että usein eroavat yhdistykset ovat aika riitaisia ja usein asiat menevät niin solmuun, että halutaan erota koko liitosta. Mietin vain itsekseni, että onko sitten niin, ettei kukaan jaksa enää hoitaa yhteisiä asioita kun riidellään niin kovasti. Yks lause oli jäänyt välistä pois kun ajatukset taas kiitivät nopeammin kuin sormet näppiksellä eli: Yksi eroamishalujen syyksi on jäsenmaksu liitolle, kokonaiset 32 euroa per mökki per vuosi..Sitähän hallitus esitti korotettavaksi kahdella eurolla. Onneksi se saatiin estetyksi, koska se aiheuttaisi napinaa jäsenien kesken.
Kaiken asian keskellä vierailimme Forssan Mäkilammen puutarha-alueella. Se on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1973 ja on itse asiassa jo kolmannessa paikassa. Alueella on vajaa sata mökkiä ja tontit ovat joko 400 neliötä tai suurimmat 500. Osa mökeistä oli vielä samankokoisia kuin silloin seitsemänkymmenluvulta ja yhdellä tontilla oli pelkästään sauna.

Tontti, jolla ainoa rakennus on sauna. |
Yksi vanhoista mökeistä kaksoisovineen. |
Vaikka mökki oli todella pieni, niin yläkerran parvelle meni ihan kunnon portaat. |
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Herkuttelijoiden heinäkuu
Onneksi elomyyjäiset ovat jo ensi sunnuntaina. Saa sinnekin kerättyä marjoja myyntiin. Lisäksi ainakin meidän palstalta riittää kurkkuja ja punajuuria. Lauantai-ilta meneekin satoa korjatessa ja leipoessa. Ja ehkä pitää mennä pilkkomistalkoisiin, kun aletaan valmistella kaalikeittoa.
Kesärenkimme työn touhussa:
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Mökin numero vaihtui
Tulevaa viinirypälesatoa. |
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Mahtavat lomasäät

Pinaattiakin ollaan syöty enemmän kuin ikinä. Ollaan tehty keittoa ja pasta-pinaattisalaattia ja syöty sitä ihan sellaisenaan paistettuna. Se on hyvä lisäke esim. savulohen kanssa. Ja punajuuret on nyt jo todella suuret. Ainakin jos lehdistä voi jotain päätellä. Ja kyllä sieltä kannoista voi sen verran nähdä, että hyvässä vauhdissa on kasvu.
Meidän kolmesta viiniköynnöksestä vanhin on tänä kesänä kukkinut ja nyt siellä näkyy pienet alut itse rypäleistä. Jos loppukesä on yhtä lämmin kuin tähän saakka, niin voidaan vaikka saada muutama rypäle syötäväksi saakka. Se se vasta hauskaa olisi.
torstai 20. kesäkuuta 2013
Isoin etana ikinä
Pari iltaa sitten kun olin jo vintillä asettumassa nukkumaan, niin mies alko huutelemaan pihalla, että tuu katsomaan mikä täällä on. Tollanen etana sinne oli eksynyt. Me tietysti tietämättöminä ajateltiin, että nyt ne espanjan pedot on tulleet tänne tuhoamaan meidän puutarhan ja paniikissa käskin miestä heittämään sen saunan uuniin. No, ei olisi tarvinnut. Seuraavana päivänä selvisi, että se on ukkoetana.
Eilen illalla meillä oli Kotkan siirtolapuutarhojen aluekokous täällä Langinkoskella. Ensi vuonna se isäännyys siirtyy kahdeksi vuodeksi Korelaan. Tulipahan luvattua, että lähden edustamaan Langinkosken Siirtolapuutarhayhdistystä Forssaan yhtenä elokuun viikonloppuna. Meidän puheenjohtaja kun ei ehdi. Metsolasta lähtee heidän uusi puheenjohtaja ja Korelasta puheenjohtaja ja joku toinen, joita en ole vielä tavannutkaan, kun he eivät olleet eilen kokouksessa mukana. Mennään yhteiskyydillä, niin ei tarvitse miettiä, millä sinne pääsee. Ihan jännittävää nähdä taas tämänkin puoli yhdistystoiminnasta. Ja on siellä tutustumiskäynti Forssan siirtolapuutarhalueeseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)