maanantai 11. heinäkuuta 2011

Se onnistui sittenkin

Kun touko-kesäkuun vaihteessa aloin siirtämään taimia kasvihuoneeseen niin meinasi itku tulla kun näytti, että esim. ananaskirsikat kuolevat saman tien. Mutta muutaman lehden pudotettuaan ne virkistyivät ja ovat nyt kasvaneet niin suuriksi, että oli pakko siirtää muutama yksilö pihanpuolelle että kaikki mahtuisivat kasvamaan. Pitäisi pärjätä lämpimässä, suojaisassa paikassa ulkonakin. Ja jonkun verran niissä näkyy jo kukkiakin.

Minusta on kiva kokeilla aina jotain erikoisuuksia ja katsoa mitä niistä syntyy vai tuleeko mitään. Henkiinjääneet vesimelonien ja verkkomelonien taimet alkavat hipoa jo kasvihuoneen kattoa ja kukkivat runsaasti. Niiden kohdalla vain pitäisi auttaa pölytyksessä siveltimellä. Mutta aurinkoisella ilmalla ei jaksaa montaakaan minuuttia olla kasvihuoneessa kun jo tuntuu ettei pysty enää kunnolla hengittämään kun siellä on niin kuuma vaikka pitää kattoluukun auki.

Jonkun verran on jo päässyt maistamaan oman maan tuotantoa, lähinnä yrttejä ja perunoita. Ja muutaman vadelmakin on jo kypsynyt. Mansikoita on sen sijaan tullut aika mukavasti. Kun raivasin viime syksynä kasvillisuutta kasvihuoneen tieltä pois, niin kaiken sen nurmikon ja rikkaruohon seasta löytyi hyvin pieniä ja huonosti voivia mansikoita, tai lähinnä muutamia lehtiä. Ajattelin kokeilla, että josko ne vielä lähtivät kasvamaan ja siirsin ne kukkapenkin reunalle. Ja kuinka ollakkaan, olemme niistä muutamasta taimesta saaneet jo kolmisen litraa marjoja ja ovat todella makeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti