torstai 23. elokuuta 2012

Sataa sataa ropisee

Koko päivän on satanut, välillä aika runsaastikin. Syksyä kohti ollaan menossa. Mutta aivan vielä ei muuteta kaupunkiin. Sen verran on tässä vielä kaikenlaista pihapuuhaa, mitkä on kivempi tehdä kun ollaan vielä paikan päällä. Eilen aloitin noiden vadelmapuskien karsimisen. Sieltä luultavasti sain punkin, jonka löysin aamulla kyljestä. Onneksi oli punkkipihdit, joilla sain otuksen heti poistettua. Ei se ollut vielä paljonkaan ehtinyt pulskistua. Oli varmaan koko yön etsinyt sopivaa kiinnittymiskohtaa. Rossossakin on ollut kolme punkkia tänä kesänä.

Tänään on vielä johtokunnan viimeinen kokous. Sitten alkaisi tämän vuoden virallinen osuus olla ohitse. Saa nähdä kuinka moni on jo nähnyt eilisen Siiirtolapuutarha-lehden. Siinä on nyt sitten se minun juttuni hiilijalanjäljen pienentämisestä. Hiukan jännittää miten sitä kommentoidaan. Toimituksessa eivät kyllä korjanneet sitä muuten kuin laittamalla pari pilkkua lisää.
Joskus käy niin, että ei ehdi reakoimaan tarpeeksi nopeasti ja kissa onkin puussa vaikka sitten valjaissa...

... onneksi pönttö oli jo tyhjentynyt...

... mutta seikkailu se oli tämäkin.

1 kommentti:

  1. Kyllähän siellä puutarhassa touhua riittää näi syksyllä,voi tuota kisua linnun pöntöllekö oli menossa,hyvää syksyn jatkoa:))

    VastaaPoista