Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viivi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kohti uutta kasvukautta
Voisi kai sanoa, että kesä on tuloillaan. Ainakin ensimmäiset siemenet ovat itäneet. Tulossa on kahta eri paprikalajiketta ja kahta eri chiliä. Suurin osa siemenistä on jo itänyt. Toivottavasti valmista satoa saa sitten joskus syksymmällä. Ensi viikonloppuna voisi laittaa tomaatit tulemaan sekä tämän kesän erikoisimman kokeiluni latva-artisokan.

Tuon mökin hankkimisen jälkeen kesän odotus alkaa kyllä tosi aikaisin. Heti kun päivä pitenee ja ensimmäiset aurinkoiset päivät tulee. Meidän Viivikin hakeutuu heti sinne minne auringonsäteet tuovat lämpöä. Ja sitten vain kieriskellään ja nautitaan.

Viikko sitten kävimme katsastamassa mökkialueen. Lunta oli taas niin valtavasti, ettei viitsinyt edes yrittää pihalle saakka. Kinoksista huolimatta kasvihuonekin näytti ihan ehjältä.


tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kevät keikkuen tulevi

Kaupungin jalkakäytävistä alkaa jo paikoin olla lumet ja jää poissa, autoteistä puhumattakaan. Kohta alkaa varmaan mökkialueellakin lumikinoksen sen verran madaltua, että pihojen portit saa auki. Aamut valkenee jo niin varhain, että usempana aamuna on herännyt ennen kellon soittoa ja on säikähtänyt kun luulee olevansa jo myöhässä työpaikalta. Tosin onhan meillä nykyään tuo liukuva työaika.

Kissoillakin alkaa jo kevät vaikuttamaan vireystilaan. Varsinkin Rosso on välillä aika levoton ja möykkää. Nyt ei riitä enää oven raapiminen vaan myös ikkunoita vingutetaan välillä siihen malliin, että hermot menee. Varsinkin jos se mekkala alkaa jo aamuyöstä. Luulisi, että leikattu kolli ei olisi aivan niin energinen, mutta välillä kyllä epäilemme, että meidän Rossolla on ADHD tai jokin muu vaiva. Ja vaikka meidän kissat eivät pääsekään vapaana liikkumaan ulkona, niin ei vain tunnu oppi menevän perille.

Viivi on paljon rauhallisempi ja nautinnonhaluisempi ja usein viihdykkeeksi riittää myös luonto-ohjelmien seuraaminen telkusta. Tassulla pitää kyllä välillä kokeilla, että missä tuo lintu oikein luuraa...