torstai 23. elokuuta 2012

Sataa sataa ropisee

Koko päivän on satanut, välillä aika runsaastikin. Syksyä kohti ollaan menossa. Mutta aivan vielä ei muuteta kaupunkiin. Sen verran on tässä vielä kaikenlaista pihapuuhaa, mitkä on kivempi tehdä kun ollaan vielä paikan päällä. Eilen aloitin noiden vadelmapuskien karsimisen. Sieltä luultavasti sain punkin, jonka löysin aamulla kyljestä. Onneksi oli punkkipihdit, joilla sain otuksen heti poistettua. Ei se ollut vielä paljonkaan ehtinyt pulskistua. Oli varmaan koko yön etsinyt sopivaa kiinnittymiskohtaa. Rossossakin on ollut kolme punkkia tänä kesänä.

Tänään on vielä johtokunnan viimeinen kokous. Sitten alkaisi tämän vuoden virallinen osuus olla ohitse. Saa nähdä kuinka moni on jo nähnyt eilisen Siiirtolapuutarha-lehden. Siinä on nyt sitten se minun juttuni hiilijalanjäljen pienentämisestä. Hiukan jännittää miten sitä kommentoidaan. Toimituksessa eivät kyllä korjanneet sitä muuten kuin laittamalla pari pilkkua lisää.
Joskus käy niin, että ei ehdi reakoimaan tarpeeksi nopeasti ja kissa onkin puussa vaikka sitten valjaissa...

... onneksi pönttö oli jo tyhjentynyt...

... mutta seikkailu se oli tämäkin.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kesälomalla

Kylläpä olen ollut taas laiska bloggaaja. Mutta yritän parantaa tapani. Olen kyllä pähkäillyt muutaman viikon ajan lehtikirjoituksen kimpussa. Menin lupaamaan kirjoitusta Siirtolapuutarhalehteen meidän ekologisista valinnoista liittyen mökkeilyyn.

Kesäloman ensimmäinen viikko on mennyt säilöntäpuuhissa. Vadelmaa on tänä kesänä tullut yli oman tarpeen ja ne ovat olleet todella iso kokoisia.

Tänä vuonna olen onnistunut tomaattien kasvattamisessakin. Ensimmäista kertaa olemme saaneet kypsiä tomaatteja omasta kasvitarhasta. Ja kasvihuonekurkkuja tulee sitä tahtia, ettei ehdi kaikkia syömään itse.

Tänään oli meidän alueen elomyyjäiset, jossa oli myynnissä taas alueen puutarhureiden tuotteita ym. Lisäksi oli arpajaiset ja kahvilatoimintaa ja makkaranmyyntiä. Sattui todella kaunis ja lämmin päivä jälleen kerran. Viime vuonna aurinko paistoi niin kauan kuin myyjäiset kestivät ja kohta niiden jälkeen alkoi kunnon sade.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Ensimmäiset raakileet

Yllätys oli melkoinen kun noin viikko sitten löytyi ensimmäiset tomaatinraakileet kasvihuoneesta. Noin sormenpään kokoiset. Juhannusviikko onkin sitten ollut sen verran kylmä, ettei mitään kypsymisen merkkejä sitten ole näkynytkään. Sen sijaan kirsikoissa alkaa jo olla aavistus punaista.
Viikolla oli tosiaan aika viileää ja kun halusi olla ulkoilmassa, niin piti varustautua puketumalla lämpimästi ja lopulta heitin viellä fleece-huovan päälle kun en malttanut siirtyä sisätiloihin.

Eilen juhannusaattona olikin sitten aivan upea ilma. Täällä mökillähän me juhannus ollaan. Illalla tuli mun sisko ja Petrin eräs työkaveri Essi viettämään juhannusaattoa. Syötiin, saunottiin ja juotiinkin hyvin. Viellä ei saatu omaa satoa pöytään. Mutta tänään meinaan laittaa omasta pinaatista lisuketta. Näin jossain Jamie Oliverin jutussa, miten se laittoi pinaatinlehtiä pannulle ja maustoi ne vain rouhitulla merisuolalla ja mustapippurilla ja taisi lopuksi puristaa hieman sitruunanmehua päälle. Vesi herahtaa kyllä kielelle.

Pinaatti tuntuu menestyvän tosi hyvin tässä maaperässä. Kunhan muistaa kastella tarpeeksi niin se kasvaa silmissä. Samoin herneet ja pavut ovat lähteneet vauhdilla kasvamaan. Mutta jostain kumman syystä kesäkurpitsat ovat ilmeisesti säikähtäneet alkukesän viileyttä ja ainoastaan kaksi siementä on lähtenyt kasvamaan. Myös Mangoldi ja maa-artisokka ovat lähteneet hyvin alkuun.
Ensimmäistä kertaa näiden mökkikesien aikana Juhannusruusu kukkii silloin kuin pitäisi eikä kaksi viikkoa etuajassa.


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Vieraita liitosta

Suomen Siirtolapuutarhaliiton työvaliokunta vieraili Kotkan alueen siirtolapuutarhoissa paitsi ei Langinlaaksossa, koska se on eronnut liitosta. Kokouksen he pitivät meidän alueen keskusmajalla ja kokousken jälkeen he kiertelivät alueella. Meidän hyönteishotelli on aiheuttanut täällä melkoista kummastusta. Ilmeisesti suurin osa alueemme mökkiläisistä ei ole kuullutkaan moisesta. Niinpä puheenjohtamme Aino vinkkasi vieraille asiasta ja hekin kävivät ihmettelemässä moista näkyä. Ei siinä kyllä vielä asukkeja ole. Mutta vierailun yhteydessä tuli luvattua juttua Siirtolapuutarha lehteen. Aiheena olisi ilmeisesti ekologinen mökkeily ja viljely.

Kuulin tuossa tänään ikävän uutisen. Alueellamme on jotkut ihmiset alkaneet värvätä mökkiläisiä sen asian taakse, että eroaisimme liitosta. He eivät ole ottaneet asiaa vielä virallisesti esille mutta 16. päivä on kesäkokous joten nähtäväksi jää. Langinlaaksohan on jo eronnut ja samanlaisia puheita on ollut muillakin alueella. Ja ilmeisesti kyse on 33 eurosta / mökki, mitä yhdistykset maksavat liitolle.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Koti hyönteisille, kirsikankukkia ja sammakkoprinssi

Olemme nyt olleet täällä mökillä kohta kolmisen viikkoa ja kevätkylvöt on melkeimpä tehty. Tänään on jotenkin todella kylmä päivä, eikä tuossa pihalla ole viitsinyt oleskella. Joten ajattelin, että voisi hiukan laittaa tänne blogiin kuvaa ja tekstiä.

Mieheni innostui tuollaisesta hyönteisasumuksesta ja hankki sellaisen meidän pihalle. Ja kyllä naapurit ovat käyneet ihmettelemässä. Siinä on erilaisia koloja ampiaisille, perhosille, leppäkertuille ja muille hyödyllisille pikkuotuksille. Saa nähdä saadaanko asukkeja vai vaatiiko odottavatko hyönteiset, että talosta lähtee tehtaan hajut pois. Linnunpönttöjen kanssa kävi niin, mutta nyt on kahdessä pöntössä kirjosiepon pariskunta.

Meidän pikkuinen suklaakirsikkapuu tuli aivan täyteen ihania kukkia. Toivottavasti se meinaa, että marjojakin tulee. Ja enemmän kuin ne neljä, vai oliko niitä vain kolme, mitä tuli viime vuonna.

Jostain syystä olen alkanut keräilemään sammakkopatsaita puutarhaan. Tämän kevään hankinta on sammakkoprinssi. Aika söde.

Ei maar. Pitää mennä katsomaan josko sauna olisi lämmennyt. Tänään voisi laittaa kaikki saunahunajat ja hiusnaamiot ja oikein leikkiä, että on kylpylässä.

torstai 3. toukokuuta 2012

Sunnuntaina mökille

Sunnuntaina on tarkoitus muuttaa mökille. Olisimme varmaan muuttaneet jo aikaisemminkin, mutta remontti on sellaisessa vaiheessa, ettei oikein kissojen kanssa olisi pärjätty. Ja kaiken lisäksi Petri on joutunut tekemään kaiken yksin kun olen maannut kotona keuhkokuumeessa pari viikkoa, tosin kuumeettomassa keuhkokuumeessa. Eilen oli pakko mennä uudestaan lääkäriin, kun olisi muka pitänyt kyetä jo töihin. No sain vielä toiset antipiootit ja itseasiassa tänään tuntuu jo selvästi paremmalta.

Taimien kasvatuskin on mennyt vähän niin ja näin. Luultavasti olen kastellut hieman liikaa. No, paprikat voi ihan hyvin ja minitomaatit. Muu on vähän niin ja näin. Varsinkin kun kissatkin ovat hieman "hoitaneet" taimia. No tänä keväänä näin. Pitää ostaa muutama valmis taimi kasvihuoneeseen laitettavaksi. Harmi vaan kun meillä on töissäkin toukokuun viiminen päivä pihajuhlat Karhuvuoren kirjaston pihalla. Oli tarkoitus viedä sinnekin taimia vaihdettavaksi. Sinne tulee joka tapauksessa mahdollisuus taimien vaihtoon tai myyntiin. Mun olisi tarkoitus se jotenkin järjestää.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Grillauskausi alkanut

Viime sunnuntaina aloimme sitten remonttihommat purkutöillä. Vintin varastotilasta löytyi kymmenien ampiaispesien raatoja. Tulipa paistettua "kesän" ensimmäiset grillimakkarat. Kyllä maistui hyvältä. Suurin osa lumista oli jo sulanut. Muutamalla pihalla oli kyllä jäänyt kaikki vesi lillumaan järveksi pihalle. Yksi mökkiläinen kertoi, että on oikein pahoina tulvakeväinä ruokkinut sorsia mökkialueella.

Hulda piileskelee
Meillä oli kavereiden kaksi kissaa Hilma ja Hulda tuossa viikon verran hoidossa. Ne on noin vuoden ikäisiä ja aika paljon leikkisämpiä ja villimpiä kuin meidän kaksikko. En enää oikein muistanutkaan kuinka villiä voi kissojenkin meno välillä olla. Yksi päivä kun tulin töistä niin pari kukkaruukkua oli säpäleinä olohuoneen lattialla + mullat + kastelukannun vedet... Ja muutama tomaatin taimi oli nostettu tosi siististi ruukun viereen. Toisen ruukun sirpaleista sain kyllä pelastettua kukkasipulit ja ne on itseasiassa sen jälkeen lähteneet kasvattamaan vartta sieltä uuden mullan alta.

Ensi tiistaina avataan vedet mökkialueelle ja sitten pitää mennä heti saunomaan.